Saturday, July 14, 2012

Loove Sydney ♥

Sunnuntaina oltiin siis sitten perillä ausseissa noin 5 aamulla!
Sitten mut neivottiin siihen ryhmään joka aikoo jäädä Syndeyyn viikoksi soft camp leirille.
Olin odottanut tosi isoa ryhmää mutta meillä onkin vain 10 :D Joka on sinänsä ihan kivaa kun ehtii sit oikeesti tutustua toisiimme. Meitä on ryhmässä 4 suomesta, 2 norjasta, 2 sveitsistä, 1 hollannista ja 1 ranskasta.
Sitten me mentiin bussiin ja oikeesti tiiätekste se fiilis ku istuu bussissa ja ajaa harpers bridgen vierestä ja sen päällä ekaa kertaa!? Tai kun näkee ooppera talot, kaikki pilven piirtäijät ja kakadu sen kun lentää bussin ohi! oikeesti wow! =D
Meidät vietiin jonnekki tosi randomiin paikkaan, me valittiin parit ja sit meidät jaettiin eri perheisiin..? Mä ja Mia oltiin pari ja oltiin iha ihmeissämme että mitä ihmettä nytten oikein tapahtuu.
Me jouduttiin jonnekkin perheeseen missä oli 3 kieli kurssilaista parhaillaan asumassa ja sitten siellä oli perheen omat lapset, mutta kaikki oli vielä nukkumassa. Oli siellä vähä orpo olo istua yksin Mian kanssa syömässä aamupalaa ja meillä ei oikeesti ollut mitään hajua että mitä seuraavaksi oikein tapahtuu..?




Kohta muutkin perheen jäsenet heräsi ja lähettiin kohti Manly beachia!








Käytiin hungry jacksissa


Kadulla oli Justin Bieber nr.2 joka oli ihan hullun söpö ja hyvä :D!






Tän jälkee me suunnattiin sinne mis meidän on tarkotus oleilla koko tän viikon, eli Collaroid centre!
Tääl on tosi hienon näköst tääl ja meil on kaiken näköst aktiviteettii ja kaikkee jänskää :D Mut silloin sunnuntaina kun tultiin mentiin nukkumaan puol 5 päivällä ja nukuttiin 8 aamuun, eli 15 tuntis! Silti väsytti viel jälkeen päin..::D

Maanantaina mentiin eka kattelee ympäriinsä ja otettiin väh kuvia.










Nähtiin sit yhtäkkiii ihan tosi monta sellast värikästä papukaijjaa :D!









Meillä oli pieni opetus tunti ja sit me kans leikittin pari leikkii ja yks niistä oli mun vanha tuttu, chubby bunny! :D







Sitten meille tuli sellanen joku mies näyttää miten soitetaan diggeydoota, ja saatin itekki koittaa :D Me tanssittiin ja laulettin jotain laululija :D





Suunnattiin tän jälkeen läheiselle rannalle vähän katselemaan ympärillemme ja kuvailemaan.












Meillä on täällä melkein joka päivä jotain aktiviteetteijä niiku ihan täällä campuksella, ja maanantaina meillä oli sellanen juttu kuin "high ropes" eli kiipeiltiin ja taspainoiltiin noin 7m korkeudessa. Sitten kans tän jälkeen me kiivettiin sellasen 8metriselle pölkylle ja vaa hypättiin alas ja me oltiin siis kyllä turva köysissä ja vajerreissa kiinni, mutta se oli oikeesti ihan sika pelottavaa :D! Ja siit sai kyl sellasenen adrealiini ryöpyn että huhhuh!










Tiistaina me herättiin aikasin aamulla koska ja suunnattiin nokka kohti BONDI BEACHIA ja lähettiin SURFFAAMAAN! Se oli oikeesti yksi elämäni parhaista kokemuksistani! Se oli vaan niin ihanaa!! Nytten jälkeen päin aina kun näkee edes aaltoija niin tekis vaan heti mieli lähtee surffaamaan :D! Se ei ees ollut niin vaikeeta kuin mitä eka olin kuvitellut ja siit pääs jutusta kii vähän aijan kuluttua, ja pääsin aika montakin kertaa ihan seisomaan! Mä vaan hymyilin sen koko aijan, silmät vaan kirveli siitä kaikesta suola vedestä ja se maistu kans ihan sika pahalle mutta se oli kyllä oikeesti sen arvoista, en pysty oottaa ett milloin pääsen seurravan kerran :))!












Surffaamisen jälkeen mäkki oli kova sana.






Käveltiin sydneyn läpi ja näpsittiin paljon kuvia :D









Seuraavana ohjelman numerona seruasi Fox Flying, eli periaatteesa apina keinu (jos tiiätte mikä se on, sellanen on olemmassa esim..lohikäärme puistossa xD ) mutta valtava sellainen! Ja se oli tosi pelottavaa jos sen teki sillee ett alotti taaksepäin, pitämättä käsillä kii narusta ja vaa tiputtautu!



Keskiviikkona lähettiin ostoskeskukseen koska osalla meillä on ollut ongelmia pankki kortin kanssa mutta ei tämäkään reissu mitenkään selvittänyt mitään asioita sen enempään... - _ -
Mutta sain mä kaikkia tarpeellisia asioita ostettua, ja kans ensimmäisen jäsen korttini ausseista!



Kesikiviikkona meillä oli oikein paljon aktiviteetteijä, ensinksi oli erillaisi "ongelmia" mitkä piti ratkoa, ne vaikutti aika vaikeelta ensin mutta ei sitten ollutkaan, erillaisia tasapinoilu ja kaverin auttamis tehtäviä. Missä piti osata toimia ryhmänä. Ite tykkäsin eniten siitä kun piti ylittää seinä! Eka sevaikutti ihan mahdottomalta mutta olikin loppuijen lopuksi ihan kivaa :)).







Meillä oli pieni tauko näitten jälkeen ja sitten seurasikin abseiling, eli sitä että laskeudutaan seinää alaspäin. Tämän olen itseasiassa tehnyt ennenkin kun olin kutos luokalla ja leirikoulussa piispalassa! Tosin nytten seinä oli vieläkin korkeammalla, ja rohkeana minä menin ensimmäisenä, kyllä se alussa vähän jännitti mutta ei se kyllä kaiheen vaikeeta sitten ollutkaan!


Illemmalla jaksettiin vielä lähteä kävelylle ja katsastamassa Long reef! Mutta kun vihdoinkin pitkän kävelyn jälkeen päästiin perille niin sitten olikin jo niin pimeetä ettei nähnyt mitään eikä pystynyt ottamaan enää kuvia
:( Joten saatte tyytyä netistä löytynyyeseen kuvaan. Mutta se oli siistiä kun köveltiin niin lepakot liiteli meidän ympärillämme :D!


(oma kuva)
Takas tulo matkalla käytiin ostelemassa hekkuija :)




Kun palattiin takaisin niin katsottiin isossa salissa henkilö kunnan kanssa elokuvaa, Rioa, jonka olenkin kyllä nähnyt jo kahdesti ennen mutta se on kyllä ihan hauska joten ei se haitannut :D Ja siis 3D:eenä ihan katottiin se ja talo tarjosi limut ja popparit!






Torstaina lähettiin ooppera talolle, ja se oli niin huippua nähä se livenä ja vielä niin läheltä! Mentiin ihan oppaan kansa siellä ympäriinsä ja se oli oikeesti ihan sika hieno sisältäpäin. Se oli kans hyvä juttu ku saatiin sellaset kuullokkeet että kuultiin aina mitä opas sanoo vaikka se olisi ollut 10 metrin päässä.

















Nähtiin yksi diggerydoon soittaija kadulla joka oli ihan tosi hyvä.



Sit seuraava asia mitä tehtiin oli ihan HUIPPUA! Mentiin jet rasing ajelulle ! Siis sellanen vene joka menee ihan sika tosi lujaa! Ja siinä kastu aivan sairaan paljon, Ja ihmettelin miks mä kastuin paljon enemmän kuin muut niin se johtu siitä kun muut oli pyörähdyksissä ja pysähdyksissä painanut päät alas päin ja mä vaa kiljuen pitänyt sitä ylhäällä xD! Tämä siis selvisi jälkeen päin kuvia kattelessa, ja ai että mun ilmeet on kyllä niin ihanat taas jälleen :DD!!!
(istun tossa aika keskellä toka vika rivillä)




siis omg XD!




Osa jäi kaupungille mutta mä ja yks toinen tultiin tänne "kotiin" takaisin ku oli niin kauheeta olla iha liti märkä ja muutenki ei jaksanu enää helua kapungilla sen enempää. Torstai ilta sujui muutenki hyvin lepposissa tunnelmissa sitten! :)

Perjantain teema: SHOP UNTILL YOU DROP!!  Ja mä totta totisesti tein sen :D Ostin vaikka mitä! Teen eehkä jos jaksan sit siitä erikseen postauksen :D
Ja herran jestas Sydney on iso !! Ja meillä kesti puol tuntii löytää vessa ku kaikki kyltit näytti koko aijan johonki suuntaa ja jossian vaihees taijuttii ett me vaa käveltii ympäri monta kertaa :D
Sit ku mentiin maan alasii tunneletia niin me oikeesti eksyttiin! Ja me oltiin jouduttu tosi kauas vieläkin! Me ei eidess tiedetty sitä katua mist oltiin alotettu, niiku sen nimee nii oli vaikee kysyy apuukaan, se oli oikeesti aika pelottavaa ja me jopa tehtiin siitä video Emman kanssa, jonka kaa mä kans shoppailin :)







Sit monen tunnin shoppailun jälkeen me lähettiin Hard rock cafeeseen :) Ja ostin muuten sieltäkin sen perus classicko paidan :D Miss luki sit tietysti myös sydney. Ja mä kyllä tykkäsin siitä ihan tosi paljon :)!





Tää viikko kaiken kaikkiaan oli ihan huikee! Ja mulla oli tosi hauskaa, ja muutenki hyvä ettei tarvinut heti tavata perhettä, ja saitopiuu jet lagista ja muutenki tosi hyvä juttu!
Ett kaikille jotka on lähössä niin suosittelen lämpimästi !! :))



En saanut tähän postaukseen kaikkia kuvia koska osa niistä oli "liian isoija?" niin nyt vähä harmittaa.. mutta joo, videoitten ja kuvien laatu kans vähä vaihtelee ku osa ei oo mun ottamia, mut muokkaamia kylläkin :D

Olen juuri tänään tullut mun hosteille, ja mun uuteen kotiin ja kaikki vaikuttaa tosi mukavlita ja tää paikka on ihana, mutta kerron kaikesta sitten seuraavassa postauksessa. :)

Moikkaa :)

18 comments:

  1. Tää oli ihan mahtava! Ihanan pitkä,noi kuvat tosi hyvälaatusii, video hirmukiva... Sulla tulee olee varmaa ihan mahtava vuos:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitoss :))! Raadoinkin aika kauan tätä :D nii onneksi tykkäsit :)!

      Delete
  2. Voii ei ois ehkä pitäny lukee tätä ku nyt mua harmittaa tosi paljon etten päässy tonne :( onneks mää ehin kuitenki nyt saaha perheen ennen lähtöä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voiii :((! Nii ja sielt kuule viel just sielt ku halusit :D ! Sulki tulee kyllä vielä mahti vuos!!

      Delete
  3. Odotin tätä postausta jo niin innolla , ja aamulla oli niin kiva kun tää oli tullu!!! Ihan sairaan hyviä kuivia!:)

    ReplyDelete
  4. Siis WOW, ihan mahtavaa varmasti toi kaikki! Ihania kuvia, ootan vaan sitä et näät kenguruita!! Pliis tee paljon postauksii ja kuvii et minä Austtralian rakastaja saan tämmösii ruudun takana kokemuksii. Pidä hauskaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa kiitos kiitos :D No taisin mä ehkä jo nähäkki ;)).... Joo koitan tehä nii usein ku mahdollista :D

      Delete
  5. Ihania kuvia :) Mikä kamera sulla on kun näin hyviä kuvia tulee?
    Ja tee noista ostoksista se postau mitä kait sanoit et tekisit, mut olis kiva nähä vähän Australialaista muotiaa, haha :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, mulla on nikon d3100 :) Ja sit osa on otettu sellasella tosi isolla putkella :D
      Joo aattelin ett teen aina silloin tällöin, ehk kerran kuussa sellasen miss näytän ostoksia :D

      Delete
    2. Mulla on sama kamera mut ei sil näin hyvii kuvii tuu :) mitä objektei sul on?i

      Delete
    3. No perus objektiivi ja sit AF 70-300mm :D mut kato mä sit kans muokkailen näitä kuvia joka vaikuttaa aika paljon asiaan :)

      Delete
    4. Selvä :) Kun näissä on nää värit nii hyvät et muokkailul se taitaa onnistuu.

      Delete
  6. Wow mitä kuvii, mitä muokkausohjelmaa sä käytät?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti :D! No siis ihan vaa Picasa 3 ja joskus kans gimp 2 :D

      Delete
  7. janica ihan sika hianoja kuvia ja oon nii kateellinen ! kauhee ikävä muute<3 ja öäöä toi blondi poika on toosi söpö! just saying (;

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :)) Mulki ikävä sua :(( <33 Haha juu ett ollut ainoo joka oli sitä mieltä :D

      Delete